Meistä

Blogin takana
Eija ja Jyrki

 

Meidän pitkäaikainen haaveemme toteutui vuonna 2019. Olimme kumpikin enemmän kuin valmiit pakkaamaan Espoossa laukut ja lähtemään kohti lämpöä ja aurinkoa. Ekspattielämä alkoi. Jakarta Indonesiassa oli itselle vieras kaupunki, josta ei osannut suoranaisesti unelmoida mutta tutustumiskäynnin jälkeen olimme vakuuttuneita paikasta johon oli mielenkiintoista tutustua. Netin syövereistä löytyi Jakartan kaupungista paljon negatiivisia puolia joten peruspositiivisina ihmisinä meitä alkoi paikka kiinnostamaan ja ihmettelimme eikö tosiaan kaupungista löydy enemmän positiivista kerrottavaa. Näin blogimme varsinaisesti sai alkunsa. Haluamme jakaa matkakokemuksia ja antaa vinkkejä myös matkavideoidemme kautta muille samankaltaisille seikkailijoille.
Matkamme jatkui vuonna 2021 takaisin Eurooppaan, Brysseliin.

Olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta ja saaneet 2 ihanaa lasta, jotka ovat jo omillaan. Haaveemme toteuttamisen aiemmin esti aina jokin tärkeä tekosyy, ainakin niin nyt mietimme. Olemme matkustelleet elämässämme (Eija 35 ja Jyrki 55 maassa) erityyppisissä maissa sekä eri tasoisissa paikoissa, mutta nyt matkoillamme kaipaamme jo vähän luksusta seikkailua kyllä unohtamatta

Eija ja Jyrki

Yhteystietomme

eijanjajyrkinmatkassa@gmail.com

 

Pin It on Pinterest