Tehtiin pieni pysähdys Kultahietikolla, ja voi että, paikka oli rauhallinen, lämminhenkinen ja lapsiystävällinen – ihana ranta ja tunnelma! Jostain syystä päätettiin kuitenkin pystyttää telttä viereiselle, paljon isommalle Manamansalon leirintäalueelle. Kultahietikon rauha jäi kyllä mieleen.

Matkalla tänne Manamansalon leirintäalueelle käytiin syömässä Manamansalon kaupan yhteydessä olevassa ravintolassa. Paikassa oli myös pieni satama ja täällä näkyi myös leiriytyneitä karavaanareita järven rannalla.

Ilta saapui  Manamansalon leirintäalueelle , juuri kun teltta saatiin pystytettyä. Alue oli aika iso ja iltaelämääkin riitti leirintäalueen kuppilassa. Elävän musiikin jälkeen oli kiva lähteä pienelle iltalenkille tutkimaan ympäristöä.

Ensimmäinen virallinen suunniteltu pysähdyksemme oli Nurmeksen Bomba-talolla. Edellisestä käynnistä oli kulunut yli 30 vuotta, mutta muistikuvat talosta pitivät hyvin paikkansa. Täällä nautittiin herkullinen karjalainen noutopäytä, ja pakko mainita – sultsinat olivat ihan suussa sulavia! Talosta löytyy myös myymälä ja näyttelytila, ja kylästä löytyy kaikenlaista majoitusta spa-hotelleista mökkeihin ja telttailuun, jos haluaa jäädä pidemmäksi aikaa.

Alkuperäinen Bomba-talo rakennettiin jo 1855, se oli silloin poikkeuksellisen suuri ja perinteistä karjalaista tyyliä edustava rakennus. Se oli tehty suurista, pyöreistä hirsistä ilman rautanauloja tai muita sideosia. Kokoa kuvaa se että sisään mahtui mennä jopa hevosella. Jegor Bombin oli rakennuttanut talon pojalleen Dimitrille. Ja hänen kuoltua vuonna 1915, talon maat jaettiin perillisille ja lopulta alkuperäinen talo purettiin 1934 ja sen hirsistä rakennettiin uusia taloja perheelle.

Nykyinen Bomba-talo on rakennettu 1977-1978, kun Suojärven pitäjäseura halusi tehdä alueesta matkailukohteen.

Bomba-talolta lähtee metsän läpi kulkeva hiljaisuuden polku, joka vie pieneen ortodoksiseen rukoushuoneeseen, tsasounaan. Tsasounan vieressä on talvisodan muistomerkki, sillä pienen pitäjän 101 asukasta kuoli sodan aikana. Tsasounan viereen vuonna 2011 pystytettiin myös 101 valkoista puuristiä kuvaamaan näitä sodassa kuolleita. Alun perin nämä muistoristit oli tarkoitus pystyttää rajan taakse heidän kotipitäjäänsä. Ristien viemiseen Venäjälle ei saatu lupaa, joten niille tuli paikka tsasounan vieressä.

Siis Suojärvellä, joka nykyään kuuluu Venäjään, jäi talvisodan aikana evakuoitamatta  lähes 1900 ihmistä, joista vajaa puolet asui Hyrsylän mutkassa. He kaikki jäivät neuvostojoukkojen sotavangiksi. He saivat asua kodeissaan helmikuun puoleen väliin 1940 asti, mutta heidät siirrettiin Interposolkan ja Kamajoen leirille. Suojärveläiset palautettiin Suomeen  toukokuun loppupuolella 1040 . Siviiliuhreja kuoli näillä leireillä yli 100.

Seuraava yö vietettiin Hyvärilän nuoriso -ja matkailukeskuksen leirintäalueella. Alueelta löytyy myös monipuolista muuta majoitusta. Muita telttailijoita ei paljon ollut, lähinnä karavaanareita. Pielisen pinta oli tänä kesänä poikkeuksellisen alhainen – uimarantakin oli vähän liian matala uimiseen, tosin hotellin luona oli laituri, josta pääsi uimaan. Alueella oli muuten paljon erilaista toimintaa, joten tekemistä riittää varmasti monen makuun.

Uuteen telttaan olimme todella tyytyväisiä. Ikä tuo mukavuudenhalua, varsinkin kun mukana oli telttaan mahtuvat retkisängyt – uusi kokemus telttailusta.

Tästä pääset  SUOMUSSALMEN KIERROKSELLE

Seuraavaksi suunnattiin Lieksaan ja piipahdimme heti Pielisen Museossa. Päivä oli kuuma, hiki valui, mutta ei auttanut. Museo on Helsingin Seurasaareen verrattavissa oleva hieno kokonaisuus, jonka vanhimmat rakennukset olivat 1700-luvulta.

Seuraavan yön vietimme Lieksan Timitraniemen Lomakylässä. Kaikkialla oli todella rauhallista, koska koko paikan kokonaan varannut Renault-kerho oli juuri lähtenyt. Paikka on luonnonkauniilla niemellä lähellä Lieksan keskustaa.

Täällä Lieksassa oli luvassa vähän enemmän vauhtia – päästiin kokeilemaan koskenlaskua. Jyrki halusi kokea sen perinteisellä puuveneellä ja Ruunaan Matkailu järjesti tämän huvin. Kannattaa kurkata alempana postauksessa oleva video meidän Pohjois-Karjalan matkasta, jossa näkee myös meidän vauhdikasta menoa puuveneellä koskien läpi – uskokaa pois, nauru kyllä raikasi.

Ruunaan Matkailu Ky tarjoaa oikeestaan kaikkea sitä mitä kosket ja ympäröivä luonto lupaavat: koskenlaskua, melontaa, patikointia ja vaikka mitä elämyksiä luonnossa. Meidän koskenlasku perinteisellä puuveneellä kesti noin 3 tuntia – laskettiin kuusi koskea läpi ja matkaa kertyi noin 30 kilometriä. Osa koskista oli hivenen kesympiä ja pari vähän isompaa koskea mutta tänä kesänä vesi oli helteiden vuoksi tavallista matalammalla, joten korkeaveden aikaan kosket ovat vielä hurjempia.

Taukopaikalla tarjottiin karjalainen erälounas, ja voi että, kylläpäs se maistui täällä luonnon keskellä täydelliseltä. Ja päälle vielä nuotiokahvit! Ruokailu ei ollut pakollista, vaihtoehtoina oli myös pienempi huikopala tai vaihtoehtoisesti jättää kokonaan väliin.

Ruunaan Matkailulla on myös oma Lomakylä ja kesäkavila, Ruunaan Tupa, joka toimi meidän koskenlaskun lähtö- ja paluupaikkana. Sieltä meidät noudettiin tila-autolla suoraan koskelle ja palattiin vesitse puuveneellä takaisin lähtöpaikkaan. Lopuksi jokainen sai diplomin tästä vauhdikkaasta suorituksesta.

ALLA OLEVALLA VIDEOLLA NÄET  MEIDÄN VAUHDIKASTA MENOA KOSKIEN TYRSKYISSÄ  – MUTTA MYÖS MUITA PAIKKOJA, JOISSA KÄYTIIN NURMEKSESSA  JA LIEKSASSA

Seuraavana päivänä, ennen kuin suunnattiin Kolille, piipahdettiin Lieksassa vielä Rukajärvikeskuksessa. Paikassa pääsi tutustumaan sodan aikaiseen Rukajärven alueeseen ja silloiseen elämään täällä sodan aikana. Näyttelyssä oli vanhoja valokuvia, karttoja ja entisöityjä varusteita.

Seuraavaksi suunnattiin Kolin maisemareitille huiputtamaan Ukko-, Paha- ja Akka-Koli eli niin sanotulle ”huippujen kierrokselle”.  Maisemat oli kyllä mahtavat! Kiipeämistä kyllä oli, mutta ei mitenkään paha verrattuna viime kesän Lofoottien rinteisiin. Alkumatkan pääsi näköalahissillä hotellin (Sokos Hotels Koli) ja luontokeskus Ukon tasolle. Sieltä lähdettiin kipuamaan portaita pitkin korkeimmalle Ukko-Kolin huipuille, Kolin kuuluisimpaan ja tunnetuimpaan kansallismaisemaan.

Ukko-Koli on kuuluisin ja korkein huippu ja sen nimi tulee Ukko-jumalasta, ukonilman, sateen ja hedelmällisyyden jumalasta. Paikallisten tarinoiden mukaan Ukko asui juuri tällä huipulla ja jyrkät kallioseinät yhdistettiin hänen mahtavaan voimaansa.

Paha-Kolista kerrotaan aikamoisia tarinoita. Paha-Kolin kukkulalla on pidetty aikoinaan käräjiä ja toimeenpantu tuomioita. Näillä käräjäkalliollla tuomiot ovat olleet tarun mukaan aika hurjia. Näillä käräjäkallioilla kaikki, jotka todettiin syylliseksi, heitettiin kalliolta alas kädet ja jalat sidottuina. He putosivat lampeen tai muuten vaan tyhjyyteen. Huhutaan, että jos joku selvisi pudotuksesta, hänet todettiin syyttömäksi. Kolilla kerrotaan asuneen kauan sitten paljon vaivaisia ja lähes liikuntakyvyttömiä, joten joukossa oli varmasti myös syyttomiä..

Akka-Koli on Ukko-Kolin kaveri, joka on taas lempeämpi ja matalampi, jonka sanotaan tasapainottaa näitä kolmea huippua. Tänne on miellyttävä pysähtyä nauttimaan maisemasta ja rauhoittumaan.

Seuraava yö vietettiin Camping Kolissa, jossa oli yksi matkamme hienoimmista rannoista. Yllätys meille tuli miten upeita rantoja Suomesta löytyy – täälläkin telttansa pystyi laittamaan aivan veden ääreen, kauniin hiekkarannan tuntumaan.

Sitten suuntaamme Ilomantsiin…mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.