Reinebringen nousu siis jäi tekemättä. Vuorelle on 1920 erikorkuista kapeaa kiviporrasta ilman kaiteita. Mietin että jos sinne olisin päässyt, poistulo olisi kyllä kauhistuttanut, maitohapoilla tärisevät jalat eivät olisi saaneet tehdä virheaskelta. Ja korkeapaikankammoisena pelkokin otti vallan ja kuvat ja videot jäi ottamatta yläilmoista. Ehkä joku toinen kerta. Kummipoika kävi kuitenkin huipulla ja otti kuvan.

Tästä pääset edelliseen postaukseen: Å:n kalastajakylä

Reine on Lofooteilla ehkä Norjan kuvatuimpia alueita, varsinkin Reinebringen huipulta otetut kuvat ovat jokaisen Lofootteja käsittelevän lehden palstalla. Reine koostuu saariketjuista, joita yhdistävät sillat ja mutkittelevat tiet ja jyrkät vuoret tuntuvat kasvavan suoraan merestä. Maisemia täällä jää vain ihastelemaan. Tämä pieni kalastajakylä on Moskenesin kunnan keskus ja nykyään kylässä asuu n. 300 asukasta, siis isompi kuin edellinen Å:n kylä. Videossa näet kylän kokoa ja voit aistia tunnelmaa. Askelmittariin kilometrejä tuli kyllä ilman Reinebringin nousuakin.

ALLA ON VIDEO KYLÄN TUNNELMISTA

Kylässä on enemmän palveluja, ravintoloita kuten myös turistejakin verrattuna Å:n kylään. Autopaikan kuitenkin saimme yllättävän helposti. Reine tarjoaa paljon ulkoilmaaktiviteetteja kuten melontaa, patikointia, pyöräilyä ja lauttamatkoja, joista korkeat vuonot näyttäytyy eri kulmalta. Myös perinteisiä Rorbuer-kalastajamökkejä löytyy täältä yöpymiseen, mutta ne kannattaa varsinkin kiireisempään kesäaikaan varata ajoissa. Meidän heinäkuun matkallamme emme  vuokranneet mökkejä, eikä niitä juuri vapaana olisi ollutkaan. Todennäköisesti ne olisi olleet todella hintaviakin. Me olimme asennoituneet ja varautuneet telttaelämään. Leirintäalueilla matkailuautollakin liikkuessa voi olla kiireisempinä aikoina aika täyttä.

Kylässä kiertelyn lisäksi, kävimme syömässä erittäin herkulliset hampurilaiset aivan rannassa olevan turistikaupan yhteydessä. Enpä ole aiemmin syönyt hampurilaista, jossa olisi paikalla paistettu (ainakin niin uskon) täyslihapihvi pienen turistikaupan yhteydessä. Olipa herkullista!

Itse kylästä emme löytäneet sitä wau-efektiä, mitä olin haaveillut vaikka maisema ihan hieno olikin. Uskon, että se wau-efekti olisi vaatinut tuonne Reinebringen huipulle kiipeämisen.

Meitä sää suosi melkein koko matkalla.

Tankkasinne auton ja suuntasimme eteenpäin, mielessä pieni Hamnøyn kylä, joka sijaitsi vain 1,5 km Reinen kylästä koilliseen.

Kylä sijaitsi aivan Lofoottien halki kulkevan tien varrella ja kylä vaikutti näyttävän enemmän lomakylältä kuin kalastajakylältä. Tosin upeat vuoret ympäröi tätäkin kylää. Kylä oli todella hiljainen vaikka oli heinäkuu, löysimme pääasiassa turisteille suunnattuja siistejä lomamökkejä. Meidän olisi ehkä pitänyt kiertää tämä pieni saari tarkemmin ja eksyä vähän kauemmas saaren reunamille. 

Täälläkin lokit oli vallanneet osin asuntojen ikkunalaudat pesineen.

Hamnøyn jälkeen suuntasimme Lofoottien Viikinki Museoon.

Museon ulkonäkö oli hieno, mutta se oli ehkä suunnattu enemmän lapsille. Sisämuseosta n. kilometrin kävelymatkan päässä oli mahdollisuus päästä purjehtimaan viikinkiveneellä ja rannalle menevältä reitiltä löysimme mm. lampaita. Tuntui, että Suomen Viikinkimuseo Rosalassa, Kemiön saaren kunnassa on idyllisempi vierailukohde.

Löysimme söpön leirintäalueen pienen kiertelyn jälkeen, jossa maisema oli mitä viehättävin. Paikka oli Lofoten Bobilcamping. Kävimme tutustumassa tätä ennen myös siistiin Beach Camp-leirintäalueeseen, mutta tämä rannalla oleva leirintäalue oli aika tuulinen paikka, joten onneksemme jatkoimme etsimistä.

Tässä näkymässä oli seuraavana aamuna kiva juoda aamukahvit ja suunnata seuraavaan, odotettuun kohteeseen eli Henningsværiin. Tästä seuraavassa postauksessa lisää.