Brysselin kevät
Kevään merkkejä
Kun Suomessa kevään tullessa odotukset oli aina vapussa niin täällä odotukset kohdistuu erilaisiin kukkaloistoihin mm. kirsikka- ja magnoliapuiden kukintoihin, sinikellojen puhkeamiseen ”Sinisessä metsässä” ja Bijkaardenin linnan puutarhassa olevaan tulppaanipuiston kevätnäyttelyyn. Kukista kannattaa täällä nauttia ajoissa, koska toukokuussa tavallisesti kukinta-aika onkin jo ohi. Brysselissä ihaninta aikaa on just kevät. Tammikuussa täällä istutetaan jo lähipuiston tulppaanit, pieni parin päivän lumikaan niitä ei haittaa. Kevättä voi täällä alkaa odottelemaan jo maaliskuun tietämillä.
Kirsikka-ja Magnoliapuu kukkii
Kevään merkki Brysselissä on kauniina hehkuvat kirsikka- ja magnoliapuut.
Puistoissa kukat puhkeavat kukkaan
Puistot on keväällä parhaimmillaan, kukkaloistoa jokapuolella.
Floralia Brusels
Huhtikuussa aukeaa kuukaudeksi yleisölle Bijgaardenin linnan joka keväinen Floralia Brussels -kukkanäyttely linnan puutarhassa. Esillä on miljoona sipulia, joista tulppaaneita yli 400 eri lajiketta sekä hyasitteja ja narsisseja. 1600-luvulla rakennettu linna itse ei ole avoinna yleisölle, mutta pihapiirissä olevaan 30m torniin pääsee kiipeämään kattoterassille katsomaan linnan ympäristöä.
Hallebosin lumoava
”Sininen metsä”
Hallebosin pyökkimetsä muuttuu keväällä tavallisesti huhtikuun puolivälissä miljoonien sinililjojen siniseksi mereksi, näitä liljoja on silmänkantamattomiin. Paikka on lumoava. Hallebos on osa muinaista hiilimetsää ja sinililjat on merkki muinaisesta metsästä ja vain noin 30 min päässä Brysselistä. Kukinta-aika keväällä on vain 7-10 päivää ja loppuu kun puiden yllä olevat lehdet muuttuvat niin runsaiksi, ettei auringonvalo enää läpäise maahan.
Tässä isossa metsässä on helppo liikkua koska ulkoilualueella on valmiita merkattuja reittejä, joissa pitää pysyä. Sinikellojen sekaan tai poimimista ei myöskään saa tehdä. Lumoava paikka aamu tai iltakävelylle. Viikonloppuisin kukinta-aikana metsässä on paljon muitakin ja parkkialueet voivat olla täynnä.
Lisää Brysselistä…
Vinkkejä Brysselin lomapäivään-vieraile EU:n sydämessä
Vinkkejä Brysselin lomapäivää. Vieraile Eu:n sydämessä. Katso vinkit mitä kaikkea Eu:n päätöksenteon sydämessä voi tehdä.
Ihastuttava Brugge
Jos pidät historiasta ja romanttisista maisemista niin sinun kannattaa suunnata ihastuttavaan Bruggeen vieraillessasi Belgiassa. Bruggen vanha keskusta on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 2000 alkaen.
Bruggen joulumarkkinat
Bruggen joulumarkkinatBryggessä joulumarkkinat tuo pienen lisäyksen muutenkin viehättävän romanttiseen ja...